Siirry pääsisältöön

Suklaisialettuja, karamellijäätelöö ja toffeeta!

SUKLAISETLETUT, KARAMELLIJÄÄTELÖÖ JA TOFFEETA SEKÄ INKIVÄÄRISIIRAPPIA

 

Tässäpä olisi reseptit suklaisiinlettuihin, karamellijätskiin ja helppohin toffeisiin. Kaikki reseptit ovat vegaanisia. Vaneljalta ja Tuulialta löytyy paljon herkullisia, mutta terveellisiä reseptejä herkutteluun.
Aloita tekemällä karamellijäätelö, koska se vie eniten aikaa. 


Karamellijäätelö
0,5dl sokeroimatonta maapähkinävoita
1tlk kookosmaitoa
0,5dl tuoreita taateleita tai kuivattuja taateleita kuumassa vedessä liotettuna(<-- halvempi vaihtoehto, jota itse usein käytän)
1rkl kookosöljyä
1/2tl vaniljauutetta
Blendaa kaikki ainekset tasaiseksi ja kaada pakastuksen kestävään astiaan. Sekoita puolen tunnin välein noin kolmen tunnin ajan.


Toffee karuskit
1dl hunajaa
1dl mantelivoita
Hyppysellinen merisuolaa

Laita lautasen päälle leivinpaperia. Laita hunaja kattilaan. Lämmitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Kun hunaja alkaa vaahtoutua, sekoittele vielä pari minuuttia. Käännä liesi pienemmälle ja lisää kattilaan mantelivoi. Sekoittele vähän, kunnes seos alkaa paksuuntua. Siirrä kattila heti pois liedeltä. Kaada välittömästi seos leivinpaperin päälle ohkaseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin jäähtymään noin tunniksi.
Ota hetkeksi huoneenlämpöön ja leikkaa paloiksi.
Itse olen säilyttänyt myös pakkasessa näitä eivätkä ole kärsineet siitä.


Suklaisetletut
3dl vehnäjauhoja
1/2dl maissijauhoja
1dl riisijauhoja
1dl täysjyvävehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta (+1-2rkl raakasuklaarouhetta)
Ripaus suolaa
2rkl hunajaa
1rkl rypsiöljyä
4dl kauramaitoo
2dl kupla vettä(hiilihapotettua)

Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon loput aineet ja anna hetken turvota.
Paista teflonpannulla, tarvittaessa kookosöljyllä tai rypsiöljyllä.
Kokoa sitten annoksesi: lettuja, jätskiä ja karamellejä sekä viimeisenä silauksena inkiväärisiirappia 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mansikka-lime jätskit

TERVEELLISET MANSIKKA-LIME JÄÄTELÖT Tekiskö kauheasti mieli jäätelöä näillä keleillä, mutta et kehtaisi joka päivä syödä kermajätskiä tai sokeriövereitä saada? Tee siis näitä niin saat viileätä, mutta terveellistä ja kehtaa useammanki nauttia 😎 4 minijäätelöön tarvitset 250g mansikoita 1/2-1 limen mehu 1rkl agavesisiirappia Blendaa kaikki keskenään ja kaada muotteihin. Anna jäätyä vähintään neljä tuntia. P.s omat muottini ovat anninuunilta eli sieltä ainakin löytyy!

Helpot suklaakonvehdit

Tässä on resepti superhelpoihhin suklaaherkkuihin, jos herkkuhammasta kolottaa mutta et halua sokeria iha älyttömästi syödä. Etenkin cashewtahnalla tehtynä saat todella kauniita konvehteja. Sopivat siis erinomaisesti vaikka viemisiksi jonnekkin ja saat taatusti ihastelua! :) Täytetyt suklaakonvehdit 100g 72-80% tummaa suklaata Temperoi suklaa ensin, jotta saat kauniin kiiltävän suklaan eikä se huoneenlämmössä harmaannu. Eli laita kattilan pohjalle vettä ja päälle joku astia, mutta niin ettei se kosketa vettä. Suklaa astiaan ja lämmitä se 48 asteiseksi. Jäähdytä suklaa 27 asteeseen. Laita takaisin vesihauteeseen ja lämmitä 31 asteeseen. Tämän jälkeen se on valmis käytettäväksi. Täyte: 3rkl maapähkinävoita (sokeroimaton) 2-3rkl vaahterasiirappia tai hunajaa 1rkl tocoa Sekoita kaikki keskenään. Laita sulaa suklaata konvehtimuotteihin (joko paperisiin tai muovisiin/silikonisiin) hieman pohjalle. Pyöritä maapähkinävoiseokstesta pieniä palloja. Laita pallot muotteihi...

Vaaleansininen masukakku vauvakutsuille

Tänään saatiin taas juhlia yksiä baby showereita :) Tällä kertaa tein gluteenittomat vaaleat pohjat (Monan reseptillä) maustettuna inkiväärillä ja täytteenä oli persikkamoussea sekä banaania muussattuna. Toiveena kakkuun oli ettei se olisi liian makea sillä tuleva äiti ei juuri tällä hetkellä voi syödä kovin makeaa. Kehuja kovasti kakku sai niin ulkonäön kuin maunkin puolesta :) Kannattaa olla masu osan kokoamiseen kulho, jossa ei ole pohjassa isoa tasaista osuutta. Kuten huomaatte että minulla tuo masu jäi vähän littanaksi. Mutta muuta kupposta ei nyt tähän hätään ollut. Täältä voit katsoa edellisen masukakun kokoamisohjeet      MASUKAKKU Pohjat yksi 24cm vuoka ja yksi 20cm vuoka 2,4dl gluteenitonta kauramaitoo 1tl psylliumia 1tl vaniljauutetta 5dl gluteenitonta jauhoseosta (itse tehtyä) 2dl perunajauhoja 2/4tl suolaa 1,5tl inkiväärijauhetta 1tl ksantaania 4 2/4tl leivinjauhetta 220g laktoositonta voita 5dl sokeria 4 kananmunaa Lämmitä kaurama...